Uusi kirkko

“Kaikki voivat pelastua, jokaisessa uskontokunnassa, kun he tunnustavat Jumalan ja elävät Kymmenen käskyn mukaan.” – Swedenborg: Jumalallinen Kaitselmus

“Jos tahdot päästä elämään sisälle, pidä käskyt.” – Matt. 19:17

”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.” – Joh.13:34

”Joka rakastaa toista, se on lain täyttänyt.” – Room.13:8

Swedenborg on yksi monista ”uusprofeetoista” Uuden testamentin sinetöimisen jälkeen. Puolueellisesti tahdon väittää, että hän on vakuuttavampi kuin toiset. Hänen kirjoituksensa eivät ole ”Jumalan Sanaa” samassa merkityksessä kuin Raamattu – vaikka jotkin hänen nimensä pohjalle perustetut kirkot tahtovat ajatella niin. Ne ovat vain Raamattua selittäviä opaskirjoja, jotka koettavat auttaa inhimillisen ymmärryksen sinne, missä kristinuskon perimmäiset totuudet näkyvät kirkkaasti. Swedenborg puhuu paljon Raamatun sisäisestä merkityksestä. Se on kaikkien hänen teologisten kirjoitustensa perusta, ja sisäisen merkityksen selitystä hän kutsuu taivaalliseksi opiksi. Luotakoon tässä lyhyt katsaus tähän oppiin.

Kristinuskon taantuma

Kaiken ymmärryksen ytimessä on Sanan sisäinen merkitys. Paljas ulkoinen tulkinta Raamatusta ja kristinuskosta on johtanut mitä erilaisimpiin lahkoihin, joiden opit ovat sisäisesti ristiriitaisia ja antavat Jumalasta kaikkea muuta kuin rakastavan ja johdonmukaisen kuvan. Tänä päivänä löytyy paljon kristittyjä, jotka uskovat Eedenin paratiisin puhuviin eläimiin, kuuden päivän mittaiseen luomiseen, sokean uskontunnustuksen pelastavaan voimaan, mahtavaan pahuuden ruhtinaaseen ja piinaavaan helvetintuleen, jossa kärsivät järkyttäviä tuskia ne, jotka eivät ole saaneet kastetta. Kristinusko on muuttunut samanlaiseksi pelottavaksi taikauskoksi kuin olivat ne monet luonnonkansojen taantuneet uskonnot, jotka sen oli määrä syrjäyttää.

Jumalan Sana

Sanalla Swedenborg tarkoittaa sekä Raamattua että Jeesus Kristusta, koska samoin kuin Raamattu (omalla tavallaan), tämä juutalainen mies, Yeshua, oli Jumalan henkilöitynyt Viisaus. Tätä kirjaimellista inkarnaatiota ovat vastustaneet järjestään kaikki New Age –liikkeet, jotka selittävät Jeesuksen ”korkealle kehittyneeksi ihmiseksi”, ”mestariksi” tai parhaimmillaan ihmiseksi, johon laskeutui ”suuri viisausolento” vain hänen opetustyönsä ajaksi. Ajatus jumalten inkarnaatiosta ei ollut ajanlaskumme alussa uusi. Se ei silti nauttinut vähäisintäkään suosiota juutalaisperinteessä, eikä valtaosa juutalaisista koskaan hyväksynyt ajatusta Jumalan tai edes Hänen jonkin piirteensä syntymisestä maan päälle. Tosiasiassa Jumala otti itselleen uudenlaisen ilmenemismuodon ihmisenä, jossa yhdistyivät Jumalan Viisaus ja inhimillinen keho. Jumalan Viisaudesta tuli Jeesuksen henki, ja Marialta peritty biologinen keho kantoi mukanaan ihmiselle tyypillisiä taipumuksia, jotka Hänen oli määrä voittaa. Jeesuksen henkeä ei tule sekoittaa Pyhään Henkeen, joka on eri asia kuin kenenkään ihmisen, edes ”Jumalan Pojan” henki (ymmärrys, tajunta). Pyhä Henki käsitetään sen sijaan Jumalan kolmanneksi ilmenemismuodoksi, aineettomaksi virtaukseksi, jossa Rakkaus ja Viisaus yhdessä vaikuttavat suoraan maailmaan tai ihmismieleen.

Raamattu Jumalan Sanana ymmärretään siten, että osa sen kirjoista on suoranaista Jumalan sanelua; ja vaikka ihmiskäsi olisikin toiminut joissakin kohdin omistajansa ymmärryksen ohjaamana, ovat kirjoittajan mainitsemat tapahtumat kuitenkin suuntaa antavia kuvauksia siitä, mitä on tapahtunut henkisessä maailmassa. Vanha testamentti on hyvin symbolikielinen, Uusi testamentti sen sijaan historiallisempi. Vaikka Jeesus elikin todellisena historian henkilönä, hän kuitenkin käytti elämänsä saarnaten lähes yksinomaan vertauskuvilla. Nämä vertauskuvat eivät ole täysin keksittyjä, vaan seuraavat johdonmukaisuutta, joka vallitsee henkisen maailman ja tämän maailman ilmiöiden välillä. Seuraavat kirjat ovat täynnä näitä symboleja:

• Mooseksen kirjat
• Joosua
• Tuomarien kirja
• Samuelin kirjat
• Kuningasten kirjat
• Psalmit
• Profeettojen kirjat
• Valitusvirret
• Evankeliumit
• Johanneksen ilmestys

Näillä on kaikilla kolme merkitystasoa: luonnollinen, spirituaalinen ja selestiaalinen.(1) Ensimmäinen tarkoittaa maallista, kirjaimellista merkitystä, toinen älyllisiä hengellisiä asioita ja kolmas tunne-elämän ilmiöitä. Näissä kirjoissa kuvatut tapahtumat eivät kaikki ole tapahtuneet maan päällä kirjaimellisesti. Kirjaimellisesti tulkittuna niiden totuuspohja on liukuva; vain henkinen merkitys on järkähtämätön. Myös kirkkoisä Origenes ilmaisi käsityksenään, että Raamatun monet sovittamattomat ristiriitaisuudet ja oudot kuvaukset ovat tarkoitetut ohjaamaan lukijaa syvemmälle, tekstin sielun jäljille. (2) Näitä etsiessään Origenes ajautui omiin opillisiin päätelmiinsä, jotka toivat hänelle viimein harhaoppisen maineen.

Origeneen jälkeen lukuisat mystikot ja okkultistit ovat koettaneet käyttää tätä kätketyn merkityksen ideaa avoimena takaporttina, josta he voivat kuljettaa sisälle omia ajatuksiaan. Kaikki ovat koettaneet osoittaa, että Raamatun salatun verhon takaa löytyy juuri heidän julistamansa oppi. Jotkut ovat väittäneet saaneensa tämän opin enkeleiltä, toiset vainajilta. Nykyisen teosofian perustaja H.P.Blavatsky hakee sanoilleen painoarvoa vakuuttamalla, ettei ole saanut oppiaan miltään hengeltä tai tuonpuoleiselta (kyseenalaiselta ja epäluotettavalta) auktoriteetilta; sen sijaan hän on sen kuullut maan päällä eläviltä mestareilta, intialaisiin oppeihin vihityiltä korkeilta guruilta, jotka tälläkin hetkellä istuskelevat korkeilla vuorilla jakaen maailmalle siunaustaan. Swedenborg olisi arvatenkin kaihtanut sekä Blavatskyn epäjohdonmukaista okkultista oppia että näiden askeettisten ja aliravittujen gurujen kykyä todella nähdä henkiset asiat totuudenmukaisesti. Monet kaihtavatkin kaikkia maallisia opettajia. He etsivät korkeinta totuutta niiltä, jotka korkeammassa maailmassa asuvat. Mutta jo apostoli Paavali kirkon perustamisen aikoina oli tässä kohden hyvin jyrkkä: ”Vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu” (Gal.1:8). Swedenborgin vertauskuvallinen oppi pitää ihmisjärjelläkin tarkasteltuna melko hyvin yhtä Raamatun opetusten kanssa.

Swedenborg vakuuttaa:

”Todistan totuudessa, että Herra itse ilmes­tyi minul­le, palvelijalleen, ja lähetti minut tähän tehtä­vään. Hän myös avasi henkisen näköni ja johdat­ti minut henkiseen maailman sallien minun nähdä taivaat ja helvetit sekä myös keskustella enkelien ja henkien kanssa, ja tätä on kestänyt monta vuotta. Vakuutan myös, että kutsumukseni ensimmäisestä päivästä lähtien en ole saanut mitään tämän Kirkon oppia koskevaa keneltäkään enkeliltä, vaan yksin Herralta lukiessani Sanaa.” (3)

Vastaavuuksien tiede

Swedenborg ei sokeasti lue Jumalan puheeksi kaikkia nykyraamattuun ahdettuja kirjoja – vain niitä, jotka käyttävät yhtenäistä vertauskuvastoa. Nämä symbolit eivät ole mielivaltaisia, vaan niillä on perustansa henkisessä maailmassa, joka koostuu tunteista ja ajatuksista, ja josta tunteemme ja ajatuksemme ovat myös lähtöisin. Ihmisten unimaailmalla on jonkin verran tekemistä henkimaailman kanssa, mutta yleensä siinä esiintyvät oudot näyt eivät ole yhtäpitäviä näiden raamatullisten vastaavuuksien (4) kanssa. Se mikä henkimaailmassa nähdään aurinkona, koetaan meidän todellisuudessamme rakkautena. Se mitä henkimaailmassa pidetään kuuna, ilmenee meidän maailmassamme uskona. Kaikki mitä koemme sisässämme, on näkyvää ja konkreettista henkisessä todellisuudessa. Kahden maailman välillä on tiivis yhteys, ja kiinteät symbolit ovat vastaus kaikkeen hengen ja aineen yhteyteen, salaisuuteen jota filosofit ovat pohtineet kaikkina aikoina. Vain okkultistit ovat nykyään tästä jonkin verran perillä, ja magia onkin menneinä aikoina syntynyt juuri vastaavuuksien väärinkäytöstä, luomisen salaisuudella leikkimisestä.

Elämän tarkoitus

Kaiken elämän tarkoitus on onnellisuus. Jumala on Rakkaus, ja Hänen tahtonsa on, että kaikki tulisivat onnellisiksi. Miksi he eivät sitten tule? Siksi, että Jumala on myös Viisaus ja sitä kautta oikeudenmukaisuus. Jumala on järjestyksen Jumala. Luomakuntaan luodut lait eivät koske pelkästään ihmistä, vaan itse Jumalakin toimii niiden mukaan. Hänen luontoonsa kuuluu tarjota ihmiselle täysi valinnanvapaus, sillä ilman sitä ei myöskään korkein ilo ole mahdollista.

Maallinen ilo on katoavaista. Taivaallinen ilo on ikuista. Siksi muutaman vuosikymmenen mittainen elämä ei ole mitään ikuisuuden rinnalla. Ihmiset syyttävät Jumalaa kaikesta mahdollisesta ja menettävät usein uskonsa juuri siitä syystä, että he kärsivät maailmassa. Kärsimys kuitenkin sallitaan, koska sen kautta voi syntyä paljon korkeampaa hyvää kuin ilman sitä:

Oletko kärsinyt sodassa? Kärsimyksesi on luonteesi suuri kasvattaja, joka opettaa sinulle jotakin itsestäsi, maailmasta ja ihmisen pahuudesta. Kärsimys koettelee luonnetta ja pakottaa ihmisen kysymään, mihin saakka hänen rakkautensa riittää: ”Voinko antaa tämän ikinä anteeksi?” Kärsimykselläsi annat myös muille mahdollisuuden nähdä, mitä heidän tekonsa sodan uhreissa aiheuttavat.

Onko sinut raiskattu? Väärintekijä on luonut kohteen, jota maailma voi tarkastella, kun se määrittelee suhtautumistaan seksuaalirikoksiin. Myös tämä tapaus koettelee ymmärryksen ja anteeksiantamuksen rajoja ja pakottaa ihmisen katsomaan peiliin. Siinäkin tapauksessa, ettei ymmärrys ole mahdollista, olet elävä koetus lähimmäisillesi: välittävätkö he sinusta todella? Osoittavatko he rakkautta ja myötätuntoa rikoksen uhrille ja kantavatko he taakkaasi? Osasi, hengellinen työsi, on arvokkaampi kuin monen muun. Parhaimmillaan ei-toivottu seksi on luonut elävän olennon, joka on ikuisesti kiitollinen siitä, että päätät huolehtia hänestä. Pahimmillaan se vain jättää uhriinsa jäljen, mutta opettaa silti elämästä jotakin.

Oletko menettänyt lapsen? Hänen henkensä on riistänyt joko luonto tai ymmärtämättömät ihmiset, sillä Jumala on sallinut sen tapahtua (Matt.10:29-30). Ikuisuus on säätänyt, että tämän lapsen oli päästävä taivaaseen nuorena, joten hänen sallittiin säästyä maallisen elämän tuskilta. Jos hänen lyhyt elämänsä on ollut tuskaista, on sillä tarkoituksensa joko lapsen sielun tai hänen kanssaan kosketuksissa olleiden ihmisten kasvattamiseksi.

Oletko raajarikko? Vajavainen ruumiisi on pakottanut sinut katsomaan elämää eri tavalla ja estänyt sinua sortumasta moniin sudenkuoppiin, joihin olisit muuten langennut. Olet myös koetuksena lähimmäisillesi, sillä heidän suhtautumisensa sinuun antaa heille mahdollisuuden kasvaa rakkaudessa.

Pahuuteen tai vääryyteen sortuneen ihmisen teot johdetaan monesti palvelemaan hyvää tarkoitusta. Ankaran isän vitsa saattaa ajaa lapsen työskentelemään muiden lasten parhaaksi. Henkisesti sairaan uskovan saarnainto voi saada sinut arvioimaan uudestaan omia uskomuksiasi, kenties koko suhtautumistasi elämään. Viimeksi mainitun olen itsekin kokenut.

Kuoleman jälkeen

Koko elämä on valmistautumista kuolemaan. Kuoleman jälkeen alkaa ihmisen todellinen elämä. Kukaan meistä ei ole pelkkä ruumis, vaan olemme se, mihin itsemme samaistamme. Ihminen koostuu tahdosta ja ymmärryksestä, tai jos tahdot sanoa toisin, sielusta ja hengestä tai tajunnasta. Ihmisen näkyvä muoto on siellä, mihin hänen ymmärryksensä on sidottu. Missä on ihmisen keho, siellä hän elää ja toimii, ja hän ottaa vapaalla tahdollaan vastaan hyvyyttä tai pahuutta. Näiden mukaan määräytyvät hänen ajatuksensa.

Jos ihminen ottaa vastaan pahuutta ja vääryyttä, hänestä tulee kuolemansa jälkeen elävä voima, joka paitsi vetää hänet itsensä sieluaan vastaavaan tilaan, myös vaikuttaa maan päällä elävien tunteisiin ja ajatuksiin vetäen niitä pahuuteen. Tällaisen vainajan vaikutuksesta saatat alkaa rakastaa yksin omia etujasi ja vakuuttautua vääristä elämänarvoista ja asenteista toisia ihmisiä kohtaan.

Ihminen, joka vastaanottaa Jumalalta hyvyyttä ja totuutta, rakastaa niitä ja pyrkii niissä kehittymään, saa Jumalalta samassa suhteessa uskoa ja ymmärrystä hengellisissä asioissa. Kuoleman jälkeen tällaisesta ihmisestä tulee elävä voima, joka vaikuttaa maan päällä eläviin saaden nämä tahtomaan toisilleen hyvää ja etsimään totuutta ja viisautta.

Henkimaailma on paikka helvetin ja taivaan välillä. Jokaisen planeetan olemukseen kuuluu paitsi luonnollinen maailma, myös oma henkimaailmansa. Siellä ihminen viimeistelee sielunsa kehityksen, ja jokaiselle valkenee, mikä hänen todellinen luontonsa on. Tätä voisi hyvällä syyllä verrata katoliseen käsitykseen kiirastulesta. Henkimaailmassa vietetty aika vaihtelee.

Hyvyydessä kuollut ihminen jalostuu kuolemansa jälkeen puhtaammaksi ja päätyy taivaaseen. Pahuudessa kuollut ihminen karistaa yltään viimeisetkin rippeet hyvistä aikeistaan, ja hänen tahtonsa vetää hänet helvettiin. Helvetissä hän tosin kärsii alati tekojensa seurauksista, mutta saa toisaalta katkeransuloista iloa samankaltaisista nautinnoista, joille hän maailmassa eläessään estottomasti antautui. Helvettiin valmistautuvan ihmisen aika henkimaailmassa voi olla hyvin piinallista. Samaa voi sanoa hänen elämästään helvetissä, ainakin siihen saakka kunnes hänen pahuutensa mieltymykset ja himot alkavat hieman laantua. Helvetti ei ole rangaistus, eikä taivas ole palkinto. Kumpaankin olotilaan päätyvät juuri ne, jotka sinne kokevat vetoa. Niin paljon kuin sielultaan musta ihminen saattaakin kärsiä kuoleman jälkeen, elää hän kuitenkin juuri niiden asioiden keskellä, joiden hän on aina sitkeästi uskonut tekevän hänet onnelliseksi.

”Pelastus” on pääsy taivaaseen, sillä se on sieluntila, jossa ihminen kokee korkeinta onnellisuutta. Henkimaailmassa vietetty aika mahdollistaa kelle tahansa kokea taivaan sisällään (sillä henkisessä maailmassa ihminen on siellä, missä hänen sielunsa on, ts. mikä on hänen sisäinen tilansa). Kaikki eivät kuitenkaan ole ”pelastettuja”, sillä heidän sielunsa sotii taivasta vastaan, ja he suorastaan kärsivät tässä olotilassa. Vain maan päällä vietetty aika määrää sen, kuinka korkeaan onnellisuuteen ihmisen sielu sopeutuu.

Usko yksin ei pelasta ketään, vaan siihen on oltava liittyneenä rakkaus Jumalaan ja lähimmäiseen. Jos ihmisessä asuu rakkaus, ja hän uskoo Jumalaan, hänen sielunsa pelastuu. Hänen olotilansa tuonpuoleisessa määräytyy tarkasti sen mukaan, mikä on ollut hänen rakkautensa ja ymmärryksensä aste. Rakastava Jumala ei tuomitse helvettiin ketään, joka ei sielussaan sinne halua. Hän ei myöskään heitä kadotukseen ketään, jota ei ole maan päällä vedellä kastettu, joka ei ole käynyt rippikoulua, joka ei ymmärrä Pyhää Kolminaisuutta, joka ei käsitä neitseestäsyntymistä, joka ei voi uskoa sovituskuolemaan tai joka ei ole koskaan kuullut Jeesuksesta. Nämä asiat ovat ulkoisia, uskonnollisia opinkappaleita, joiden ainoa yhteys sielun pelastumiseen on se, että ne edesauttavat sielun täydellistymistä rakkaudessa.

”Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on” – Matt.5:48.

On totta, että taivaalliseen tilaan sopeutuminen vaatii tiettyjen asioiden uskomista ja ymmärtämistä. Kuitenkin se, mitä ihmisen uskosta puuttuu, täydennetään henkimaailmassa hänen viimeisessä tilassaan ennen taivaaseen astumista, jos hänen rakkautensa ja tahtonsa suinkin on sinne suunnattu.

Eräästä kokemuksestaan hengen maailmassa Swedenborg kirjoittaa:

”Kohta juoksi pohjoisen suunnasta luokseni vihainen mies. Hän katsoi minua uhkaavilla ilmeillä, ja kiihtyneellä äänellä hän sanoi: ’Oletko sinä se mies, joka haluaa vietellä maailman perustamalla Uuden Kirkon, jonka ymmärrät olevan Uusi Jerusalem, joka tulee alas Jumalan luota taivaasta? Ja että niille, jotka hyväksyvät tämän Kirkon opin, Herra antaa todellisen aviorakkauden kaikkine taivaallisine iloineen ja suloisuuksineen? Eikö tämä ole mielikuvitusta? Eikö se ole syötti ja harhautus, että opeteltaisiin kaikki uutuutesi? Mutta kerro minulle lyhyesti, mikä on tämän Uuden Kirkon oppi, niin minä kerron, onko se sopusoinnussa vai ei.’

Minä vastasin: ’Tämän Kirkon, joka on Uusi Jerusalem, opin pääkohdat ovat seuraavat:

1. On yksi Jumala, jossa on Jumalallinen
   Kolminaisuus, ja Hän on Herra Jeesus Kristus.
2. Pelastava usko on uskoa Häneen.
3. Pahaa ei saa tehdä, sillä se on perkeleen ja perkeleestä.
4. Hyvää tulee tehdä, koska se on Jumalan ja Jumalasta.
5. Tämä ihmisen tulee tehdä ikään kuin itsestään, mutta hänen tulee tietää, että sen on tehnyt Herra hänen kanssaan ja hänen avullaan.’

Kuullessaan tämän miehen raivo hellitti hetkeksi. Ja hetken harkittuaan hän katsoi minua tuimalla ilmeellä ja sanoi: ’Ovatko nämä viisi käskyä Uuden Kirkon uskon ja lähimmäisenrakkauden opista?’ Minä vastasin: ’Ne ovat.’”

(1) Nimitykset saattavat muistuttaa mormonikirkon perustajan, Joseph Smithin käyttämiä käsitteitä. Tosiasiassa Smith varasti pienen osan Swedenborgin opista kehitellessään omaa uskonnollista keitostaan. Käytän kolmannesta asteesta sanaa selestiaalinen, mutta Swedenborgin teosten käännösteksteissä tavataan myös latinalaisempi muoto coelestiaalinen tai caelestiaalinen.

(2) On First Principles IV.II.9, s.287

(3) Todellinen Kristinusko, nro.779

(4) Käytän sanaa vastaavuus samasta asiasta, josta monet käännökset käyttävät mielestäni turhan vanhentunutta muotoa vastaavaisuus.