Uusi kirkko

Swedenborgilaista teologiaa ja elämänoppia

◊◊◊ Ymmärryksen uskonto ◊◊◊

Euroopan valistusajalla eli eräs filosofi, joka tahtoi tietää kaiken. Varakkaana miehenä hän saattoikin omaksua miltei kaiken oman aikansa tieteellisen tiedon. Hän hallitsi mineralogian, kemian ja anatomian, puhui yhdeksää kieltä ja laati aikaansa edellä olevia luonnoksia monista tärkeistä keksinnöistä.

Piispan poikana Emanuel Swedenborg koki tärkeimmäksi sielun löytämisen. Hän sukelsi syvälle biologiaan ja filosofiaan löytääkseen selityksen ihmisen ydinolemukselle. Kalvava epäluulo sokeaa uskoa ja kirkonoppien ristiriitaisuuksia kohtaan saivat hänet vähä vähältä valjastamaan koko älynsä ja tarmonsa hengellisten asioiden pohtimiseen. Henkisen älykkyyden kohotessa hänen palava rakkautensa totuutta kohtaan alkoi tuottaa merkillisiä tuloksia.

Swedenborgilla oli jo lapsuudestaan kyky vaipua hengelliseen transsiin. Kuitenkin hän alkoi myös valvetilassa nähdä ihmeellisiä valoja ja näkyjä. Sen jälkeen tulivat unet. Ne olivat piinaavia, tuskallisia ja henkisesti raskaita. Ne herättivät synnintunnon, itsetuntemuksen ja lopulta vapauden. Ne puhdistivat hänen mielensä kaikesta, mikä seisoi henkisen inspiraation tiellä. Tämä on osa elämänvaihetta, jota hän kutsuu uudestisyntymiseksi.

Joku haluaisi ehkä uskoa, että suuren tiedemiehen mielenterveys petti. Kuitenkin kävi aivan päinvastoin. Tuona aikana hän hoiti velvollisuutensa moitteettomasti, ja koettelemusten mentyä ohi hän ilmaisi suurempaa tyyneyttä ja viisautta kuin koskaan aiemmin. Hän tiedosti ihmisten epäuskon. Silti hän vakuutti, että Jumala itse oli ilmestynyt hänelle kaksi kertaa. Hän vakuutti, että Jumala oli avannut hänen ymmärryksensä ja sallinut hänen nähdä suoraan hengelliseen maailmaan. Tätä jatkui lähes kolmekymmentä vuotta, ja tuona aikana hän kirjoitti yli kaksi hyllymetriä hengellisiä teoksia, jotka antavat selvyyden Jumalan luonteesta, kristinuskosta ja ihmisen ikuisesta kohtalosta.

Swedenborgin nimi liitetään joskus virheellisesti New Ageen. Tosiasiassa yksikään toinen ”uusprofeetta” ei pitäydy Raamatussa niin tarkasti kuin hän. Hänen Jumalansa on rakastava ja oikeudenmukainen persoona, ei muodoton, hahmoton tai etäinen. Swedenborg ei perustanut kirkkoa. Hän sanoi sen tulevan myöhemmin; eikä se synny sokeasta uskosta, vaan halusta ymmärtää totuutta totuuden itsensä tähden.

 

Mainos